Miksi Kuumussa asutaan ja oleskellaan?

Kovasti on Kuhmon pohjoiskylillä väki 1960-luvun huipentumasta vähentynyt, ja Kuumussa erityisesti. Kesällä 2008 oli Ylitalon Pekka päässyt kuitenkin Kuhmolaisen sivuille Kuumua koskevan jutun otsikkoonkin lausahduksellaan, että ”Kuumussa henki vielä pihisee”.

Ja pihiseehän se, talvella harvempien keuhkojen varassa mutta kesällä melko voimakkaastikin. Useimmat Kuumun kylän taloista ovat ainakin jonkinlaisessa kesäkäytössä ja vielä syksylläkin metsästysaikaan. Metsästyksen ohella entiset kyläläiset tietysti myös marjastavat, sienestävät, kalastavat, hoitavat metsiään ja huoltavat rakennuksiaan – ja oletettavasti pyrkivät tekemään sen kaiken leppoisaan tahtiin eli lomailevat siinä samalla.

Nyt täytyy heti tehdä ripittäytymistä sen verran, että olen kyllä reilun 20 vuoden tauon jälkeen palannut synnyinpitäjääni, mutta kuumulainen en kuitenkaan virallisesti ole, koska olen kirjoilla Kuhmon keskustaajamassa. Pisimmillään olen tämän kahden vuoden aikana ollut reilun viikon jaksoja pois Kuumusta, mutta suuren osan ajasta kuitenkin olen perukassa, talvellakin. Olen siis emäntineni jonkinlainen Kuumun vakituisen asukkaan ja kesäasujan välimuoto.

Mutta nämä vakituiset Kuumussa asujat, siis ihan väestörekisterissä täällä kirjoilla olevat – miksi he täällä ovat? Eikö jossakin muualla pääsisi helpommalla? Miksi asua näin perukassa, kaukana palveluista ja muista ihmisistä, huonohkojen yhteyksien päässä?

Muutamalla kuumulaisella on työpaikka omalla kylällään: Liekinvaaralla on lypsykarjatila ja pääkylällä Kuumun Saha Oy, ja vaikka ne molemmat pyörisivätkin yhden työntekijän varassa, niin työllistävätpä ainakin heidät. Riihelässäkin taitavat Ekin mökit työllistää yhden henkilön ainakin puolivuotisesti. Moni kyläläinen joutuu kuitenkin kulkemaan työssä muualla, kuten opettamassa tai hampaita poraamassa, mutta vapaa-aika kuluu kotikylällä. Moni on eläkkeellä eli työnsä tehnyt ja eläkkeensä ansainnut – missä elämäntyö on tehty, sillä ei nykyhetken tilannetta arvioitaessa ole merkitystä. Itse asiassa yllättävän harva kuumulainen taitaa tarvita yhteiskunnan tukea elämiseensä.

Jonkin verran kyläläiset työllistävät myös toisiaan: naapurille tehdään lumitöitä ja autellaan muutenkin. Tietysti hyvin paljon myös työllistetään muita: hankintahakkuuta ei enää juuri tehdä, vaan puunkorjuun hoitavat muut kuin kyläläiset, ja taitaapa jo iso osa muistakin metsänhoitotöistä olla jo muiden kontolla. Lakisääteisesti nuohoojat liikkuvat kylällä vähän väliä, samoin postinkantaja, kirjastoautokuski ja tiestön sekä yleensä infrastruktuurin ylläpitäjät. Muurareita, sähköasentajia ja muista remonttipuolen työntekijöitä käy kylillä asukkaiden ja kesäasukkaiden tilauksesta. Eli kyllä sitä työllistämistä on, paljonkin, tämän kokoisella kylällä.

Kuumusta on palveluiden ääreen pitkä matka, mutta vastapainona täällä asuminen on edullista. Pääasiallisesti talot ja saunat lämpiävät puulla, ja mahdollisuus omavaraisuuteen sen suhteen on vähintäänkin taattu. Marjat, sienet, kalat ja riista sekä peltoantimet ovat monella kyläläisellä merkittävästi pienentämässä kuukausittaista ruokalaskua. Kuumussa eletään myös nuukasti: asumisneliöitä lienee melkoisesti keskimäääräistä vähemmän, mikä tuntuu esimerkiksi kiinteistöverossa ja sähkölaskuissa. Vuokralla ei asune kukaan, ja jos asuisikin, niin vuokra olisi varmasti Suomen edullisimpia, eikä ainakaan KELA:n asumistukea tarvitsisi maksaa samaa määrää kuin asutuskeskittymien vuokralaisille.

Kaiken kaikkiaan moneen kuumulaiseen pätee sama kuin muihinkin kotiseudullaan mieluusti vapaa-aikanaan oleskeleviin: se maisema ja ympäristö, joka lapsena on on eri aistein tullut niin tutuksi, jaksaa houkutella aikuisenakin. Sama pätee kuulemma eläimiinkin, eli kun lehmät palasivat sota-ajan evakosta, niin kotilaitumien lähestyessä lehmien kulku parani, ja saattoipa suusta päästä iloinen mölähdyskin ”kotiin” palaamisen kunniaksi. Ja tutuissa maisemissa kai se moni villieläinkin elämänsä viettää.